Yleistä

Kouluympäristö on tämän vuosisadan ajan pysynyt yllättävän samantyyppisenä; kaavamaiset käytävät liikennetilana johtavat kaavamaista kokoluokitusta noudattaviin "omaksi valtakunnakseen" sulkeutuviin luokkahuoneisiin.

Koska koululaitoksen tehtävänä on ollut tiedon jakamisen lisäksi siirtää eteenpäin myös perinteisiä arvoja l. kulttuuriympäristömme tapoja ja uskomuksia, siellä on sitkeästi säilynyt myös kieltoihin, rangaistuksiin ja ennakkoluuloisuuteen perustuvia kasvatusmenetelmiä.

Monet vanhat koulurakennukset muistuttavatkin enemmän kasarmeja tai vankiloita kuin uuden oppimiseen innostavaa työskentelytilaa. Tosin arkkitehtoonisesti kauniita ja viihtyisiä kouluja on aina tehty, mutta niissäkään ei toistaiseksi ole päästy kaavamaisesta opettamiskäsityksestä johtuen tilasuunnittelun uudistamiseen.

Tällä hetkellä koululaitos elää muutoksen aikaa; luokattomaan kouluun siirtyminen tuo uusia mahdollisuuksia opetukseen ja oppimiseen, myös monia muita hyviä ja järkeviä muutoksia on vuosien varrella pienin askelin tullut aikaisemminkin rikastuttamaan kouluelämää.

Näkymä vanhan koulun suunnalta (50 kt)
Toisen kerroksen käytävä (36 kt)

Koulurakennuksen suunnittelussa ongelmana on usein toimeksiantajien ja myös suunnittelijoiden käsitykset siitä, mikä koulu on ja miltä sen tulisi näyttää (perinteiden noudattaminen). Koulurakennuksen uudistaminen käsitetään lisäksi yleensä vain arkkitehtoonisena seikkana; mitä tyylisuuntaa rakennus noudattaa, miten sen ulkoinen hahmo irtautuu perinteisestä muotista, tai mitä silmää viihdyttäviä keksintöjä sisätilojen suunnitteluun löytyy.

Itse pidän rakennuksen koko tilajärjestelmän ja toiminnallisten mahdollisuuksien radikaalia muuttamista tavoittelemisen arvoisena asiana. Runsaat viisi vuotta sitten esitin Kangasniemen lukion ja yläasteen esisuunnittelun yhteydessä "vision" modernin lukion tilaratkaisuksi, siitä asti olen (kyseisen "haihattelun" hylkäämisestä huolimatta) lukuisissa yhteyksissä lähes jankuttanut uudenlaisen "oppimispisteympäristön" luomisen tärkeydestä. Seuraavassa lyhyesti ajatuksia, jotka johtivat silloiseen ehdotukseen.

Perinteisen kouluympäristön häiriöitä

• Vanhat perinteiset tilajaot; rakennusten käytävä- ja runkorakenneratkaisut sitovat usein jatkossakin muuttelumahdollisuuksia.
• Väärän kokoiset tilat; luokkahuone on käytettäville ryhmille joko liian suuri tai liian pieni.
• Akustiikka, valaistus ja ilmastointi usein soveltumaton muuhun kuin perinteiseen luokkaopetukseen.
• Pienryhmätilojen lisäksi puuttuu myös auditorio.

Tämä johtaa helposti opettajan piiloutumiseen ryhmänsä kanssa luokkahuoneen tuttuun ympäristöön ja tuttuihin menetelmiin.

Mitä tarpeita tila-ajattelun uudistamiseen on ?

• Muuttumassa olevat opettamis/ oppimiskäsitykset; havainto, että oppilas ei ole kohde, johon tietoa pitäisi kaataa; hänen työskentelynsä kehittyminen oma-alotteiseen tiedonhankintaan on myöskin oppimisen arvoinen asia.
• Luokattoman koulun tarve joustavaan tilankäyttöön.
• Nykyaikaisten av- ja tietotekniikkavälineiden suomat mahdollisuudet tiedon etsimiseen, havainnollistamiseen ja esittämiseen.
• Yhteiskunnan tarpeet saada itsenäisiä, oma-alotteisia ja elämän muutoksiin paremmin sopeutuvia kansalaisia tulevaisuudessa ? (vastakohtana perinteinen pyrkimys kontrolloidun "oikean" tiedon tarkkaan osaamiseen).
• Tarve opettaa hallitsemaan nykymaailman valtavaa informaatiotulvaa tervejärkisesti, tällöin koulun välineistön on annettava mahdollisuus koota tietoa, työstää ja esittää sitä, sekä jopa tuottaa itse uutta tietoa esityskelpoisessa muodossa.
• Tarve kerätä kokemuksia ja tietoja koulurakennuksen ulkopuolellakin, olla yhteydessä ulkomaailmaan osana oppimista.
• Nykyaikaisen tieto- ja tiedonvälitystekniikan yleinen tunteminen ja luonteva hyväksikäyttö koulutyössä. Näihin ei opetusalan ammattilaisen mietteisiin voi tietysti puuttua monella tavoin ja niihin voisi lisätä lukemattomia muita asioita; tärkeimpänä kai se, ettei tässä sinänsä ole juuri mitään uutta ja ennen kokeilematonta.

Uutta ovat ne mahdollisuudet, jotka syntyvät nykyaikaisen viestintä- ja tietotekniikan edistyksen myötä. Voisi jopa väittää uudenaikaisen opetusteknologian käytön mahdollistavan monia aiemmin huonosti jalansijaa saaneita opetusmenetelmiä. Vuosia sitten väitin multimediaohjelmien ja laitteiden kehittyessään tuovan mielenkiintoista ja tehokkaasti toimivaa oppimismateriaalia tietokoneympäristöön. Heitin ilmaan jopa ajatuksen pienestä tehokkaasta muistikirjatyyppisestä ja hyvin halvasta mikrosta, joka voisi kulkea kirjan sijasta oppilaan laukussa täydentämässä koulun (sekä kodin) laitteistoa.

Nykyistä kehitystä ja maailmanlaajuista valtavaa kilpajuoksua tällä alalla seuratessa voi uskoa jo lähitulevaisuudessa ilmestyvän sekä hinnaltaan että ominaisuuksiltaan lähes uskomattoman hyviltä tuntuvia ratkaisuja. Mainittakoon vain kehittymässä olevat tietoverkkoratkaisut ja pyrkimys tietokoneen, television ja puhelimen yhdistämiseen.

Näkymä auditorion etuosasta (40 kt)
Näkymä auditorion sivulta (47 kt)
Näyttämö musiikkiluokkana (32 kt)

Visio rakennuksesta joka antaa tilaa oppimiselle

Entäpä jos leikimme ajatuksella koulusta, jossa kaikki tehdään"toisin"? Kangasniemen lukion ja yläasteen esisuunnittelun yhteydessä esitin ajatuksen luokkahuoneiden korvaamisesta "oppimispiste" ajattelulla.

Tilojen tarve jaettaisiin kolmeen ryhmään:

1. Tilat, jotka koneiden ja laitteiden sekä niiden opetukseen liittyvän käytön vuoksi on rakennettava kiinteinä, varusteltuina tiloina ja joilla on erityisiä tarkoin määriteltyjä akustisia, valaistus, ilmastointi- tai kalustevaatimuksia. Esimerkiksi keittiö, liikuntasali, fys-kem tai mb työtilat, teknisen työn tilat
2. Luento-opetusta palvelevat tilat, esimerkkinä auditorio, jota pidän oleellisen tärkeänä koulun toiminnan kannalta. Auditorion lisäksi harkinnan mukaisesti mahdollisuus akustisesti eriytettäviin ryhmätiloihin
3. Oppimispisteympäristö; periaatteessa jokaiselle oppilaalle löytyy hänelle nimetty työskentelypiste (päivän mittaan samaa työpistettä käyttää muutama oppilas). Työpisteet muodostavat keskenään pienryhmätiloja, jotka taas kytkeytyvät luentotiloihin

En lähde tarkemmin esittämään mitä kaikkea oppimispisteen onnistuneeseen ratkaisuun vaaditaan, siihen liittyy myös joukko käytännössä kokeiltavia asioita. Viitteitä ratkaisuun saattaisi löytyä hyvin suunnitellustaavokonttorityöympäristöstä. Joka tapauksessa oppilaiden ja opettajien työrauhan turvaaminen, opetusteknologian käyttö eri tilanteissa jne. vaatii erikoisen paljon niin opetuksen, laitteiden kuin tilasuunnittelunkin asiantuntemusta.

Työskentelytapa tälläisessa koulussa muuttuu ratkaisevasti. Katederilta käsin tapahtuva luennoiminen ja "tyhmiltä" oppilailta kysely jää vähäisemmäksi. Opettaja joutuu kulkemaan päivän mittaan oppilaiden parissa enemmän ja osallistumaan erilaisten ryhmien jäsenenä monenmoisiin projektitöihin. Oppilaat työskentelevät yksilöinä, pareittain tai monin eri perustein muodostuvissa ryhmissä. Koulussa ei esim. ole tiedon "varastopaikkana" erityistä kirjastoa tai tietotekniikan oppimista ja käyttöä varten erityistä tietotekniikkaluokkaa, vaan tieto kulkee verkossa ja työskentelypisteisiin liittyvät päätteet ovat oleellinen osa kalustusta.

Kun ajatellaan suuntausta luokattomaan kouluun ja niitä pedagogisesti arvokkaita asioita, joita sillä tavoitellaan, tällainen tilajärjestely antaa monia etuja. Ryhmien muodostaminen helpottuu tilojen joustavuuden takia. Tilojen käytössä on myös monia tehostamisen mahdollisuuksia perinteisiin (käytävät - luokkahuoneet) ratkaisuihin nähden.

Mitä mahdollisuuksia sitten tällaisen toimintamallin kokeilemiseen on?

Ikävä kyllä, koululaitos on pelkästään tiukan yhteiskunnallisen valvonnan ja virkamiesmäisyyden vuoksi tyypillisenä byrokratiana hidas muuttumaan. Opettajien ammattiliiton on hyväksyttävä, että opettaja voi työskennellä toisinkin jne. Perinteitä ja "turvallisia" toimintatapoja on vaikea muuttaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Vaikka tilojen käytössä päästäisiinkin poikkeaviin ratkaisuihin, seuraava este on ainakin tällä hetkellä asennoituminen koulurakennusten suunnitteluun. Ne arkkitehdit ja rakennusarkkitehdit, jotka arvostavat kohteen vaatimukset alakantiin ja tarjoavat työnsä "halvalla", ovat saaneet monet rakennuttajatkin uskomaan sellaiseen suunnittelun hintatasoon, joka vaikuttaa lähinnä pilkanteolta koko ammattikuntaa kohtaan.

Kuvitellaan rakennus hyväksi, jos suunnittelija on ympännyt siihen erilaisia muodinmukaisia häkkyröitä ilman perusteltua sisältöä. Koulurakennus on kuitenkin elinkaarensa aikana oppimis- ja työympäristö lukemattomille oppilaille ja opettajille. Se on tärkeä lenkki suomalaisen tietotaitoyhteiskunnan kilpailukyvyn rakentamisessa.

Jouko Laitinen
rakennusarkkitehti

Kirjoittaja, ra Jouko Laitinen ARK 627 on kokenut Tamperelainen koulujen ja julkisten rakennusten suunnitelija. Kirjoitus on julkaistu ProjektiUutisten numerossa 4/94 Sahalahden yläasteen esittelyn yhteydessä.